Logo

Matematiikan opiskelijaryhmä Matrix ry


Helsingin yliopiston matematiikan opiskelijoiden ainejärjestö

Unohditko salasanasi?
Unohditko käyttäjätunnuksesi?
Fuksiopas

Olet aloittamassa elämänvaiheen, jota jälkikäteen monet muistelevat elämänsä hauskimpana aikana. Itsenäistyminen, opiskelun, ja ihan oman elämän aloittaminen on uskomaton seikkailu, jopa vähän pelottavakin, onhan se ehkä suurimpia muutoksia tähänastisessa elämässäsi. Miten tutustua uusiin ihmisiin? Löytääkö oman tavan opiskella, ja miten sopeutua yliopistoelämän kiemuroihin? Opiskelu ei ole vain luennoilla istumista, se on kokonainen elämäntyyli, josta voit tehdä itse sellaisen kuin haluat. 

Yliopisto-opiskelun aloittaminen tulee varmasti olemaan suuri muutos lukioon tai ammattikouluun nähden. Tulee aikoja, jolloin ainoat opintojesi etenemisestä välittävät ihmiset tuntuvat olevan Kelan ja HOAS:n (Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö) henkilökunta, jotka vaativat lisää ja taas lisää opintopisteitä. Enää ei ole opettajaa, joka tukistaa, kun läksyt ovat tekemättä. Kieltämättä, vapaavalintainen ja oma-aloitteinen toiminta lisäävätkin opiskelusi onnistumisen mahdollisuuksia.

Asiat eivät kuitenkaan ole aivan näin huonosti. Matematiikan ja tilastotieteen laitoksella aloittaa vuosittain noin 150 opiskelijaa ja heidän alun aikojen viihtyvyydestään asetetaan vastaamaan noin 30 tuutorin katras. Tuutoreiden tehtävä on helpottaa uuden opiskelijan yliopistoelämän alkua auttamalla esimerkiksi kurssien valitsemisessa ja niille ilmottautumisessa sekä muiden käytännön järjestelyjen hoitamisessa. Lisäksi opiskelijoille, erityisesti uusille, järjestetään runsaasti vapaa-ajanviettomahdollisuuksia excursioiden ja yhteisten tapahtumien muodossa. Tällä pyritään pehmentämään mahdollisesti uuteen kaupunkiin muuttaneiden "oman elämän" aloittamista, unohtamatta tietenkään Helsingissä jo pidempään asuneita fukseja. Yliopistolla elämä sujuu huomattavasti helpommin kun tuntee kanssaopiskelijoita.

Tuutoreiden lisäksi tukea tarjoaa Matrix, matematiikan opiskelijoiden ainejärjestö. Teemme yhdessä kaikkea opiskeluun ja opiskelijaelämään liittyvää, laskuharjoituksista bilettämiseen ja jalkapallosta museokäynteihin. Tulemalla mukaan saat varmasti uusia kokemuksia ja ystäviä, melkeinpä uuden perheen. Olkoon intohimosi matematiikka tai jokin ihan muu, yhdessä tekeminen on aina hauskempaa.

Tietoa fukseille

Opintojen alkuvaiheessa on ihan normaalia olla pihalla yliopistomaailman käytännöistä. Ennen syyslukukauden alkua uusille opiskelijoille järjestetään orientoivat opinnot, joissa kerrotaan perustietoa yliopistossa opiskelussa. Samalla fuksit saavat itselleen fuksiryhmän ja tuutoriparivaljakon, joka opastaa alkuun opintojen kanssa. Ei siis kannata panikoida, vaikkei kaikki olisikaan aluksi ihan selvää.

Alle on koottu kaikkea fuksille hyödyllistä tietoa, joka myös auttaa ahdistukseen.

Tuutorointi ja tuutorit esittelyssä.
Sanasto, joka sisältää tärkeimmät yliopistomaailmassa ja etenkin matematiikan opiskelussa vastaan tulevat termit.
Kurssikuvaukset matematiikan perus- ja aineopintojen kursseista.
Kalenterista ja etusivulta löydät tietoa tulevista tapahtumista.
Fuksille-sivulle on koottu syksyn fuksiriennot. Lisäksi löydät sieltä hallituksen tervehdyksen uusille fukseille.

Saat ajankohtaisinta tietoa tapahtumista Matrixin sähköpostilistalta ja näiden sivujen tapahtumakalenterista, jotka toimivat pääasiallisina tiedotuskanavina. Jäseneksi voit liittyä täällä. Kannattaa myös liittyä matematiikan ja tilastotieteen laitoksen tiedotuslistalle, jolle tulee ajankohtaista tietoa matematiikan opiskelijoita koskevista asioista.

Lisäksi tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden ainejärjestön TKO-älyn loistavassa fuksiwikissä on runsaasti myös matematiikan opintoihin päteviä neuvoja.

Uusien opiskelijoiden usein kysymiä kysymyksiä

Miten voi ilmoittautua matematiikan kursseille ja laskuharjoituksiin?
Entä jos laskuharjoitusryhmä on jo täynnä?
Mikä paja on?
Mistä saan laskuharjoitukset?
Miten laskareissa toimitaan?
Mitä jos en pääse omaan ryhmääni joka kerta?
Kuinka kurssit suoritetaan?
Miten toimia kokeissa?
Kuinka kokeet/kurssit arvostellaan?
Mikä laskupaja on?
Mistä saan kurssikirjat?
Mitä toisen aineen opintokonaisuuksia (ent. sivuaine) pitäisi ottaa?
Missä on matematiikan osasto?
Missä pidetään matematiikan kurssien luennot ja laskuharjoitukset?
Missä ovat fysiikan, kemian ja TKT:n osastot sekä tiedekunnan kanslia?
Missä paikka X oikein sijaitsee?

Miten voi ilmoittautua matematiikan kursseille ja laskuharjoituksiin?
Ilmoittautuminen tapahtuu WebOodissa yliopiston pääkäyttöluvalla, ja aukeaa yleensä muutaman viikon ennen kurssin alkua. Ilmoittautumalla kurssin laskuharjoitus-, ohjaus- tai pajaryhmään ilmoittaudut samalla ko. kurssille. Linkin kurssi-ilmoittautumiseen löydät yleensä kurssin kotisivulta tai etsimällä kurssin itse WebOodista. Kursseille EI tarvitse ilmoittautua ennen niiden alkua, vaan sen voi tehdä myös ensimmäisten luentojen jälkeen. Jos kuitenkin unohdat ilmoittautua kurssille ilmoittautumisajan puitteissa, voit silti vielä päästä kurssille.

Entä jos laskuharjoitusryhmä on jo täynnä?
Jos muut ryhmät ovat täynnä tai niiden ajat eivät sovi sinulle, voit ilmoittautua laskuharjoitusryhmään 99, jolloin käyt viikoittain sinulle sopivassa ryhmässä. Laskuharjoitukset ovat harvoin oikeasti täynnä, vaikka niihin ei mahtuisikaan ilmoittautuessa, joten voit käydä yleensä huoletta muissa ryhmissä.

Mikä paja on?
Jotkin ensimmäisen vuoden kurssit toteutetaan pajamuotoisena, jolloin muita kursseja harvalukuisempien luentojen tukena on ympäri viikon jossakin luokassa säännöllisesti auki oleva paja, johon voi mennä yhdessä tai yksin tekemään kurssin laskuharjoitustehtäviä. Paikalla on ohjaajia avustamassa kurssien tehtävien tekemisessä. Pajamuotoisissa kursseissa tehtäviä on muita kursseja enemmän, mutta ne ovat pienempiä. Tehtävät myös palautetaan kirjallisena ja osa niistä tarkastatetaan.

Mistä saan laskuharjoitukset?
Laskuharjoitukset ilmestyvät yleensä viimeistään edeltävällä viikolla nettiin kurssin kotisivulle tai Moodleen (Helsingin yliopiston alusta, jolta osan kursseista materiaalit ja tehtävät löytyvät). Laskuharjoituksia saa myös usein luennoilta tai pajasta.

Miten laskareissa toimitaan?
Laskarit kestävät yleensä kaksi tuntia (90min). Aluksi laskareiden pitäjä laittaa kiertämään listan, johon sinun tulee merkitä nimesi. Lisäksi rastit listasta ne tehtävät, jotka olet tehnyt tai (enemmän tai vähemmän) rehellisesti yrittänyt tehdä. Monet laskarinpitäjistä ovat itsekin opiskelijoita, joten et tule syödyksi, vaikkei ratkaisusi täysin oikein olisikaan - parhaitenhan oppii tekemällä virheitä! Tämän jälkeen useimmat laskuharjoitusten pitäjät pyytävät jotakuta taululle esittämään ratkaisunsa, ellei kukaan vapaaehtoisesti halua taululle. Käytännössä ainoa keino varmistua ratkaisun oikeellisuudesta on mennä tekemään se taululle, jolloin se käydään yhdessä läpi. Pidä mielessä, että vääristä ratkaisuista oppii enemmän korjauttamalla ne kuin elämällä siinä uskossa, että ne ovat oikein.

Mitä jos en pääse omaan ryhmääni joka kerta?
Jos et syystä tai toisesta pääse omaan laskuharjoitusryhmääsi, voit myös vierailla missä vain muussa ryhmässä. Tällöin kirjoitat vain laskareiden alussa jaettavaan listaan nimesi perään, että olet vierailija.

Kuinka kurssit suoritetaan?
Yleisin tapa suorittaa kurssi on tehdä (kurssista riippuen pakolliset tai vapaaehtoiset) viikoittaiset laskaritehtävät ja käydä kurssikokeissa. Kokeita järjestetään kurssista riippuen yksi tai kaksi kappaletta. Kurssikokeissa on yleensä neljä tehtävää, joiden tekemiseen on aikaa 2-3 tuntia. Jokaisesta tehtävästä saa yleensä kuusi pistettä. Enemmän pisteitä on tavallisesti mahdollista saada tekemällä laskuharjoituksia, jolloin lopullinen arvosana muodostuu kurssikokeiden ja laskuharjoitusten yhteispistemäärästä.
Vaihtoehtoinen tapa on ilmoittautua WebOodissa suorittamaan kurssi laitoksen yleistentissä. Tällöin tehtäviä on viisi kappaletta ja ne ovat yleensä kurssikokeen tehtäviä vaikeampia. Aikaa on tosin tällöin 3-4 tuntia. Yleistenteistä löydät tarkempaa tietoa täältä.

Miten toimia kokeissa?
Kokeissa voi olla sallittu joko laskin, taulukko, molemmat tai ei kumpikaan. Koepaperit ja konseptit ovat koetilaisuudessa valmiina, joten niistä ei sinun tarvitse huolehtia. Seuraa ensimmäisissä kokeissa tarkkaan kokeenvalvojien ohjeita. Kurssikokeita saattaa olla useampi yhtä aikaa, joten koesali voi olla tupaten täynnä. Kokeeseen onkin hyvä saapua ajoissa, jottei sen aloittaminen veny ja jotta saat itsellesi istumapaikan salista ilman erikoisempaa säätämistä. Kokeet pidetään yleensä Exactumin saleissa A111 ja B123 ja ne alkavat aina tasalta eivätkä 15 yli. Salien ovista löytyy laput, jotka ohjeistavat kumpaan sinun tulee mennä.

Kuinka kokeet/kurssit arvostellaan?
Kokeiden pisteet ilmestyvät yleensä joko kurssin kurssisivuille tai Moodleen. Kokeita ei saa takaisin, mutta omansa saa nähdä ja käydä läpi ottamalla yhteyttä kurssin pitäjään tai kokeiden korjaajaan. Kurssin arvosana tulee myös WebOodin suoritukset-välilehdelle, jolla sen pitäisi näkyä viimeistään kuukauden kuluessa. Huonosti menneiden kurssien luennoitsijoilta voi myös pyytää lisätehtäviä arvosanan mahdollista korottamista varten ainakin välikokeilla suoritetun kurssin tapauksessa. Muista, että laskuharjoitusten tekemisestä saa lisäpisteitä monella kurssilla, jotka sitten lisätään välikoepistemäärään kurssin lopuksi. Laskuharjoituksista saatavien pisteiden painoarvo vaihtelee suuresti, joillain kursseilla ne ovat täysin ylimääräisiä pisteitä, kun taas toisista kursseista ei voi saada ykköstä parempaa arvosanaa ilman tehtävien tekemistä.

Mikä ratkomo on?
Ratkomo sijaitsee Exactumissa se sijaitsee 3. kerroksessa huoneessa C323 (eli Komeron välittömässä läheisyydessä). Ratkomo on paikka, jossa voi laskea laskareita, kertailla kavereiden kanssa tenttiin tai vain istuskella miettimässä matematiikkaa. Paikalla on ainakin suurimman osan ajasta assistentti, jolta voi kysyä neuvoa vaikeimpiin tehtäviin. Laskupaja on oivallinen paikka laskea tehtäviä porukalla. Laskupajan erottaa tavallisesta pajasta se, että siellä voi käydä kysymässä neuvoa kaikkien kurssien tehtäviin. Tehtävien ratkomiseen on runsaasti tilaa myös Exactumin 3. kerroksen käytävällä, jolla pyörii usein oranssi- tai keltaliivisiä ratkomo-ohjaajia.

Mistä saan kurssikirjat?
Valtosalle kursseista ei ole lainkaan kirjaa, vaan materiaalina käytetään luentomonistetta, jonka löytää kurssin kotisivulta. Kannattaa kuitenkin aina ensin tarkistaa mitä kirjaa tai monistetta luennolla käytetään ja selvittää lainausmahdollisuus vanhoilta opiskelijoilta. Osa kurssikirjoista saattaa löytyä myös kirjastosta. Yliopistokirjakaupassa on kattava valikoima oppikirjoja.

Mitä toisen aineen opintokonaisuuksia (ent. sivuaine) pitäisi ottaa?
Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa opinto-oikeus on suhteellisen vapaa. Tarkimmat tiedot eri aineiden opintokokonaisuuksista ja opinto-oikeuksista löydät kyseisen aineen opinto-oppaasta. Matemaatikoiden suosimia sivuaineita ovat tietojenkäsittelytiede, tilastotiede, fysiikka ja kemia, mutta sivuaineeksi voi halutessaan valita myös jotain aivan muuta.

Missä on matematiikan osasto?
Matematiikan ja tilastotieteen osasto sijaitsee Kumpulan kampuksella, Exactumissa (Pietari Kalmin katu 5), yhdessä mm. tietojenkäsittelytieteen laitoksen kanssa. Aiemmin matematiikan laitos sijaitsi Yliopistonkatu 5:ssä, ns. Heimolan talossa, "Kluuvin" Alkon yläkerrassa. Muutimme uusiin tiloihin kesällä 2004.

Missä pidetään matematiikan kurssien luennot ja laskuharjoitukset?
Exactumin saleissa ja tiloissa, fuksikurssien luennot pääasiassa 1. kerroksen saleissa B123 ja A111 ja laskuharjoitukset 1. ja 3. kerroksen opetustiloissa. Paja ja ohjausryhmät ovat 3. kerroksessa. Tarkempaa tietoa kunkin kurssin opetustiloista löydät kurssisivuilta tai Moodlesta.

Missä ovat fysiikan, kemian ja TKT:n osastot sekä tiedekunnan kanslia?
Melkein koko tiedekunta sijaitsee Kumpulan kampuksella. Kemistit majailevat Chemicumissa, fyysikot, geologit ja maantieteilijät Physicumissa. Exactumin matemaatikot ja tilastotieteilijät jakavat tietojenkäsittelytieteilijöiden kanssa. Tiedekunnan kanslia ja opintotoimisto sijaitsevat Physicumin toisessa kerroksessa.

Missä paikka X oikein sijaitsee?
Helsingin yliopiston sivuilla on loistava karttapalvelu. Sieltä löydät jokaisen kampusalueen kartan. Kätevä palvelu on myös HSL:n Reittiopas.